Pitkäkestoisesta tulon ulosmittauksesta tulee häiriömerkintä 1.4.2012 lähtien
30.3.2010
|
Velallinen saa jatkossa luottotietorekisteriin maksuhäiriömerkinnän, jos hänellä on pitkäkestoinen palkan tai muun vastaavan toistuvaistulon ulosmittaus. Luottotietorekisterinpitäjä saa tallentaa maksuhäiriörekisteriin tiedon siitä, että velallinen on maksanut velkaansa ulosoton kautta kahden edeltäneen vuoden aikana vähintään 18 kuukautta. Laki astuu voimaan tänä vuonna, mutta sitä koskevan kahden vuoden siirtymäajan vuoksi velallinen, jolla on parhaillaan ulosmittaus voi saada merkinnän siitä aikaisintaan 1.4.2012. Siten velallisilla on mahdollisuus myös välttyä merkinnältä, jos he pystyvät siirtymäaikana järjestelemään velkansa pois ulosotosta esimerkiksi Takuu-Säätiön takaamalla pankkilainalla tai sopimalla vapaaehtoisesta maksujärjestelystä velkojan kanssa. |





