Suomen 1990-luvun pankkikriisin yhteiskunnallinen tilinpäätös

20.4.2010

Tutkijoiden mukaan laman tutkimuksessa on yhä suuri aukko. Kriisin oikeudellista ja sosiaalista puolta ei ole selvitetty kattavasti, vaan tähänastinen tutkimus on jättänyt esimerkiksi sen aiheuttaman kärsimyksen sivuun.

Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman hankkeen tavoitteena on käsitellä asioita, joiden selvittäminen eri syistä ei ole aikaisemmin ollut mahdollista. Tarkoitus on myös käsitellä pankkikriisin päätöksentekijöiden virheitä. Syyllisiä ei kuitenkaan ole tavoitteena etsiä vaan tapahtumien ja syiden selityksiä. Lue lisää Pankkikriisi-net -sivustolta.