Taloussuunnitelma

 Taloussuunnitelma
 

Taloussuunnitelman tarkoituksena on tasapainottaa menot tulojen mukaisiksi. Pakolliset menot ajoitetaan siten, että rahat riittävät kaikkiin laskuihin ja myös ruokaan koko kuukauden ajaksi.

Vain paperille tehty kokonaissuunnitelma auttaa hallitsemaan tilannetta, kun kaikki tulevat rahat tuntuvat kuluvan samantien, maksuja on usealle taholle ja osa laskuista tulee kahden, kolmen, neljän kuukauden välein tai puolivuosittain. Velkojen listaus auttaa velkatilanteen selvittämisessä.

Suunnitelman perusteella voidaan esittää myös maksusuunnitelmia ja eräpäivien siirtopyyntöjä velkojille. Velkojille kannattaa ehdottaa vain toteuttamiskelpoisia maksueriä ja -ajankohtia, koska ne menettävät helposti luottamuksensa ellei sopimuksissa pysytä.

Kirjanpito ruokakauppaostoksista tukee taloussuunnitelmaa. Sen avulla selvitetään ruokamenoihin varattava rahamäärä. Ensivaiheessa talouskulupäiväkirja kertoo kuinka paljonko päivittäiseen elämiseen kuluu rahaa. Seuraavaksi sen perusteella voidaan tarkastella mikä on välttämätöntä vai voisiko joistakin menoista nipistää. Talousmenoista on usein paljon helpompi karsia kuin laskuista.

 

Lisää ohjeita talouden suunnitteluun sekä säästövinkkejä löydät myös Marttaliiton ja
Kuluttajaviraston sivuilta.

 







Oliko tästä sivusta hyötyä?