Sidosryhmille

Työntekijänä kohtaat ihmisiä, joiden elämäntilanteisiin liittyy mitä erilaisimpia ongelmia. Niiden selvittely vaikeutuu edelleen, mikäli asiakkaan taloudellinen tilanne on hallitsematon tai hän on ylivelkaantunut. Jotta hänen asioitaan kyetään hoitamaan, tulee myös taloutta saada tasapainoon. Myös velkaantumiseen liittyviä vaikeita ahdistuksen, hädän ja häpeän tunteita tulisi päästä käsittelemään asiakassuhteen kuluessa. Velat ovat sekä rahaa että kokemuksia.
 
Koska työsi painottuu organisaatiosi varsinaisten tavoitteiden mukaiseen toimintaan, saattaa asiakkaasi taloustilanteen selvittäminen ja siihen liittyvien huolien jakaminen jäädä taka-alalle.
 
Jotta osaisit omassa työssäsi kohdata paremmin myös talouden hallintaan ja velkaantumiseen liittyviä kysymyksiä, Omille jaloille -toiminta järjestää koulutusta mm. kumppanuusjärjestöjen ja niiden sidosryhmien työntekijöille.
 
Koulutuksella Omille jaloille- toiminta rohkaisee työntekijöitä asiakastilanteissa aina kartoittamaan myös asiakkaan taloudellista tilannetta. Jos siinä on ongelmia, voit itsekin osin selvittää niitä yhdessä asiakkaan kanssa. Sinun tulee myös osata tarvittaessa ohjata asiakkaitasi talous- ja velkakysymysten asiantuntijapalveluihin.
 
Löydät tältä sivulta tietoa tulevista ja jo pidetyistä järjestöjen työntekijöiden koulutuksista. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä hankekoordinaattoreihin, mikäli sinulla on ideoita tai toiveita siitä millaista koulutusta haluaisit.
 
Työntekijän päiväkirjasta voit lukea työntekijämme omia kokemuksia Omille jaloille- toiminnasta.