Arkijaksaminen ja henkinen hyvinvointi
Ihmisen hyvinvointi on monen tekijän muodostama kokonaisuus. Fyysisen terveyden lisäksi hyvinvointi on myös henkistä laatua. Ihmisen henkiset voimavarat muodostuvat monimuotoisesta vuorovaikutussuhteesta, johon kuuluvat ihmissuhteet, koti, työ, harrastukset ja muu elinympäristö. Myös lepo, ravinto ja liikunta vaikuttavat henkiseen jaksamiseen siinä missä fyysiseenkin hyvinvointiin.
Henkisen hyvinvoinnin tila vaihtelee aivan kuten fyysinen kuntokin - monesti paljon enemmän. Erilaiset elämäntilanteet tulevat ja menevät. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, miltä tuntuu juuri nyt. Mitkä ovat ne osa-alueet, jotka antavat elämään puhtia? Puntaroimalla kokonaisuutta, oppii tiedostamaan voimavarojensa lähteet. Henkinen hyvinvointi paranee, kun oppii tunnistamaan mahdolliset stressin ja uupumuksen oireet ajoissa.
Henkistä hyvinvointia tukevat:
- Itsensä arvostaminen.
- Kyky ja halu oppia.
- Kokemus tarpeellisuudesta omassa yhteisössä.
- Läheiset ihmiset.
- Mielekäs tehtävä: työ tai harrastus.
- Taito puhua mieltä painavista asioista.
- Kyky selvittää ristiriitoja.
- Riittävä aineellinen perusturva, kuten kohtuullinen toimeentulo ja turvallinen asuinympäristö.
(Lähde: Suomen Mielenterveysseura)
