Talous- ja velkatilanteen selvittäminen
Talous- ja velkatilanteen selvittäminen vie aikaa, ja se usein ahdistavaa, mutta silloin näet missä mennään. Esimerkiksi velkatilanteesi voi olla parempi tai huonompi kuin kuvittelit. Oikeat ratkaisut löytyvät vasta sitten kun oikea tilanne on selvitetty.
Ensimmäinen askel on, että kokoat kaikki tiedot ja paperit.
Papereiden kokoamisesta ja säilyttämisestä on hyötyä erilaisissa tilanteissa:
- voit tehdä taloussuunnitelman
- neuvotella velkojien kanssa eräpäivien lykkäämisestä tai maksuohjemien muuttamisesta
- asioiminen velkaneuvonnassa etenee joutuisammin
- myös muu asioiminen esimerkiksi Kelassa tai sosiaalitoimistossa helpottuu.
Talousvaikeudet ovat yleensä koko perheen asia. Jos asut yhdessä avo- tai aviopuolison kanssa tai aikuistuvien lasten kanssa myös heidän tulonsa- ja menonsa pitää ottaa huomioon. Suunnitelma kannattaa siis tehdä koko taloudelle.
Niskalenkki raha-asioista -työkirjasta (pdf) löydät välineitä oman talouden hallintaan.
