Suunnitelma elää
Suunnitelmat eivät ole kiveenhakattuja. Kun noudatat suunnitelmaa, huomaat toimiiko se vai ei. Toimimattomasta suunnitelmasta saat arvokasta tietoa siitä mitä pitää muuttaa.
Suunnitelman muuttamistarpeet
Varsinkin aluksi suunnittelemista voi tulla puutteellisia, koska sinulla ei ole kaikkia tietoja esimerkiksi ruokamenojen todellisesta suuruudesta tai joitakin laskuja voi olla unohtunut. Asia korjaantuu aikanaan.
Myös tilanne voi muuttua. Et esimerkiksi saanutkaan sovittua velkojen maksusta siten kuin ensiksi suunnittelit, joten on tehtävä kokonaan uusi suunnitelma.
Kulutustottumusten muuttamistarve
Suunnitelma voi sinansä olla ok, mutta sen noudattaminen ei onnistu kulutusmenojen vuoksi. Sinulla tai muilla perheenjäsenillä on vaikeuksia muuttaa aiempia kulutustottumuksia ja luopua jostakin, mikä ei ole täysin tarpeellista ja mihin ei yksinkertaisesti vain ole varaa.
Muutos on aina vaikeaa ja varsinkin toisia ihmisiä on vaikea muuttaa, mutta ehkä konkreettiset numerot suunnitelmassa, kirjanpidossa ja tiliotteilla havahduttavat huomaamaan, että nyt on valittava. Valinta onnistuu parhaiten, kun omat arvot ja tavoitteet ovat selvillä.
Velanhoitomenojen on muututtava
Suunnitelman tuskastuttavin havainto on varmasti se, että vaikka kuinka tinkisit kaikista menoistasi, raha ei silti riitä elämiseen ja velanhoitoon. Voi olla, että sinun on jopa annettava periksi velkojen maksussa ja päästettävä osa veloista perintään ja ulosottoon. Lue aiheesta lisää.
Takaisin Taloussuunnitelma -sivulle >>>
